Hevoset

pekka

Kuvan Lento ”Pekka”

Pekka on suomenhevonen ja tehnyt työnsä ravurina sekä ratsastuskouluratsuna. Tänne se saapui hevosista ensimmäisenä ja kaverina toimi aluksi musta suomenlammas ”Laku”. Pekka on luottoratsu ja osaa kouluratsastuksen taitoja edelleen melko sujuvasti. Ikää Pekalla on jo lähes 30 vuotta ja väri on muuttumassa aina vaan valkoisemmaksi. Säkäkorkeus n. 154 cm.

ulappa2

Ulappa S ”Upi”

Upi, Uuno, Uppis tai mikä milloinkin. Upia vaivaava PPID antaa rajoitteita käytölle. Ratsu on tällä hetkellä vain yhden ratsastajan käytössä ja selkään kiivetään tilanteen niin salliessa. Upi on suomenpienhevonen. Ikää sillä on jo 20 vuotta, säkäkorkeus 146 cm.

kukkanen

Voikukkanen ”Kukkis”

Kukkis on Pekan hyvä kaveri ja näiden kahden suvuissa on myös samoja hevosia. Se on käytökseltään tammamainen kuten tamman kuuluukin olla. Kukkanen on erityisen ihastunut lapsiratsastajiin ja toimiikin meillä yleensä talutuksissa, kun se on tarpeen. Sillä on yksi varsa. Iältään Kukkis on 13 -vuotias ja säkäkorkeus on 154 cm.

timppa

Hennylän Timppa ”Timppa”

Timppa on 2009 syksyllä syntynyt suurikokoinen suomenhevonen. Se oli varsana hyvin kekseliäs mutta aina niin sympaattinen että sai nopeasti jekkunsa anteeksi. Timppa on opetellut kouluratsuksi 3 -vuotiaasta saakka. Se on edennyt hienosti taitavan ratsastajansa kanssa, ollen tänä vuonna 12. Suomenhevosten Sm -koulumestaruuskisoissa Lappeenrannassa. Timppa vaatii osaavan ja määrätietoisen ratsastajan mutta ei kovaa kättä. Säkäkorkeus on arviolta n. 170 cm.

suvi2

Suvihurma ”Suvi”

Suvi tai Suhu on taas tammasarjaa ja myös suomenpienhevonen. Se on liikkeissään nopea ja rakastaa erityisesti laukkaamista. Suvinkin suuntaus on kouluratsastuksen puolella. Pienen kokonsa vuoksi ratsastajakaan ei voi olla kovin pitkä. Suvin selässä ei ratsastamisen alkeita opetteleva välttämättä nauti olostaan sillä se reagoi herkästi avuille ja istunnalle. Ikää Suvilla on 9 vuotta ja säkä on ainoastaan 140 cm.

mimmi-sivu

Castello Minimimmi ”Mimmi”

Mimmi on rodultaan shetlanninponi ja se on syntynyt vuonna 2003. Se on myös toiminut ratsastuskouluratsuna ja vaatii taitavan ratsastajan. Mimmin lempipuuhaa on syödä ja levätä, siksi työnteko ei aina suju toivotulla tavalla. Mimmillä on yksi varsa. Säkäkorkeus on arviolta 95 cm.

Kiinnostaako hevosen vuokraaminen?

Voit osallistua hevosella myös tallilla järjestettäviin valmennuksiin (ratsastus, ohjasajo) tai pyytää oman lempivalmentajasi tulemaan tallille.